sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Cosmopoliitin joulukakku

Vuosien varrella olen tehnyt useammankin version englantilaisesta joulukakusta, mutta tänä vuonna taisin keksiä vihdoin sen parhaimman.

Cosmopoliitin joulukakku:

1dl keltaisia rusinoita
1dl kuivattuja karpaloita
1dl mantelilastuja
3rkl cointreauta
200g voita
2dl sokeria
2tl vanilijasokeria
3 munaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1/2 dl kermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi vatkaa joukkoon huoneenlämpöiset munat yksitellen.
Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää taikinaan vuoron perään kerman kanssa. Jätä pienimäärä jauhoa kupin pohjalle ja kieritä rusinat, karpalot ja mantelilastut jauhoissa ja lisää sitten taikinaan. Paista kakkuvuuassa 175 astetta noin tunti.


tiistai 2. joulukuuta 2014

2. Torttu tragedia.

Tajusin, että nythän on oikeasti joulukuu ja siis luvan kanssa voi valmistaa joulutorttuja.

Parina aikaisempana vuotena olen räjäyttänyt pääni etsien luumuhilloa ja päätynyt lopuksi keittelemään sitä kuivatuista luumuista ja miettinyt sitten jälkeenpäin miksi?! Mikä ihmeen luumupakko on olemassa?

Kaupan hillohyllyssä ei ollut luumua, vapautin itseni ja ostin aprikoosihilloa.

Tein puolenkilon valmisvoitaikinasta, nämä kauden ensimmäiset arki-illan joulutortut. Maistoin yhden, se oli taivaallisen hyvää.

Koska haluan levittää mukavaa joulunajan tunnelmaa, pyysin Svanskia viemään torttuja myös kollegoilleen. Svanski otti lautasen ja katosi....

Kahden tunnin päästä torttulautanen palasi... ei muruakaan jäljellä! Minä sain vain yhden!!

Jos muistelen tarkkaan näin on käynyt joskus aikaisemminkin.

Svanskin pomo oli innostunut syőmään torttuja, kun kuuli, että ne on valmistettu diabeetikolle sopivasta aprikoosihillosta. Hänen mukaansa siis terveellisiä!

En tiedä onko puolikiloa voita diabeteshillolla kuitenkaan terveysruokaa, mutta joulumieltähän tässä haettiinkin.


maanantai 1. joulukuuta 2014

1. Giliaanan ensimmäinen Joulu!

Vielä Black Fridayn aikaan, en evääni heilauttanut joulun vuoksi...
Mua ei huvittanut vielä viikko sitten koko Joulu lainkaan! Meidän piti matkustaa Suomeen ensimmäisen kerran neljään vuoteen. Mutta kuinka kävikään?! Jäämme tänne!
Giliaanan joulupyjama.








Peruin Joulun kokonaan, kunnes Svanskin kollega toi lahjaksi Giliaanalle joulupotkupuvun! Silloin tajusin, on Giliaanan ensimmäinen joulu ja sitä ei voi skipata! 
Sitäpaitsi olen joulu-hőrhő ja sorrun kuitenkin jossain vaiheessa lakkoani. Että parempi nyt, kun ei ole vielä kiire!

Omat lapsuuteni Joulut alkoivat jo marraskuussa.
Keittiőn lämpimän loisteputkilampun alla aloitetuista jouluvalmisteluista. Hedelmäkakkuja, sahramipullaa, kaljaleipää, valmistui pakkaseen, marraskuun lopun ja joulukuun alun, pimeinä talvi-iltoina.

Täällä arabiassa en voi Gliaanalle tarjota kylmää ja pimeää, enkä hänen nuoresta iästään johtuen vielä paljon muistojakaan.
Vaikka uskonkin, että tälläkin ajalla on hänen elämässään suuri merkitys.

Mitä voin antaa tuolle pikkuiselle hymyilijälle, on keittiössä hääräävä iloinen äiti.
Jouluntunnelmaa, mausteiden hajua ja katiloiden kolinaa. Teen täydellisen joulun meille kolmelle!

Tervetuloa mukaan, seuraamaan jouluvalmisteluja pikkuruiseen keittiőőni kattiloiden ja pannujen väliin.


Tuumasta toimeen...

Ei muuta kuin keittokirja esiin ja piparitaikina valmiiksi.
Lőysin myős kauppareissulla hyvän lantun. Se ei ole aina niin sanottua, että tässä maassa lőytää lantun. Joten ostin sen ja tein siitä valmiin soseen lanttulaatikkoa varten.
Pakastin soseen odottamaan  aaton-aaton kiireitä.
Sieltä sen sitten pakastimesta lőydän Joulukiireissä ja olen tämän päivän itseeni todella tyytyväinen.

Samalla kun nyt soseuttamaan rupesin, tein Giliaanalle bataattisosetta sen verran, että ylioppilasjuhliin asti piisaa.
Olen taistellut itseni kanssa koskien Giliaanan ruokaa. Täällä on vihannekset joskus tosi huonolaatuisia ja mietin kumpi on parempi. Valmisruoka vai itse tehdyt soseet. Kahden päivänajan päädyin antamaan hänelle valmissoseita, sitten maistoin niitä myős itse.

Nyt teen soseet itse, kalliista lentokoneella tuoduista juureksista ja hedelmistä.
Ne tulevat silti edullisemmiksi, kuin valmissoseet. Giliaana ansaitsee parasta, eikä mitään oksennuksen makuista kurpitsamőssőä!

Jouluhirviö,-kotirouva-superäiti-Glitteripallo on täällä taas!