Syyskuun suklaakakku

Ystäväni tulevat tänne arabian lämpöön tänä iltana, viettämään syyslomaa.

Päätin valmistaa heille tervetuliaiskakun, loman alkamisen kunniaksi.

Itse kaipaan syksyä ja sen värejä, joten ajattelin, että ripottelen niitä hiukan kakkuni päälle.

Valmistin sokerikuorrutteesta ja karamelliväristä iloisen värisiä lehtiä, joilla koristelin suklaakakkuni.

Kakku on tehty ikivanhan mokkapalareseptin turvin. Se on niin vanha resepti, jonka olen joskus käsin kirjoittanut vihkon kulmaan, että en edes muista, mistä se on lähtöisin. Käsialasta päätellen, olen sen laittanut talteen aika nuorena.

Tällä kertaa en tehnyt perinteistä mokkapalojen kuorrutetta, vaan päällystin kakun, kakkukurssilla oppimani suklaavoikremellä.

Nyt kakku odottaa kaapissa, että lentokone laskeutuu Dohan kentälle ja ihana lomaviikko ystävieni kanssa voi alkaa. Loma kuulumisia voi odotella Diplomatiaa ja paskoja runoja blogin puolelta, sitten joskus ensiviikolla.

Nauttikaa syksytä, missä ikinä olettekin!

Minä haaveilen olevani kirpeässä syysilmassa isossa lehtikasassa, kun tuijottelen hienoa syyskakkuani.

Mokkapalat (kakkupohja)

200g voita

2dl sokeria

2 munaa

2dl maitoa

4rkl kaakaojauhetta

4tl leivinjauhetta

4dl vehnäjauhoja

Kaikkien raaka-aineiden tulee olla huoneen lämpöisiä.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksikerrallaan kokoajan vatkaten.

Sekoita kuivat aineeet keskenään ja siivilöi taikinaan vuoron perään maidon kanssa. Niin että ensimmäiseksi ja viimeiseksi tulee jauhoseosta.

Laitaa voideltuun jauhotettuun vuokaan paista 200 asteessa 10min/ kunnes on kypsä (irtoaa reunoilta, pistettäessä hammastikulla tikkuun ei jää mitään.)

Anna kakun jäähtyä ja valmista kuorrute:

190g  vegetable shortening (kasvisrasvaa tai voita) Voista tulee parempi maku kasvisrasvasta kestävämpi kuorrute.

80 ml vettä

450g sihdattua tomusokeria

90g sihdattua kaakaojauhetta

Vatkaa voi ja vesi valkoiseksi vaahdoksi, lisää sihdattu sokeri ja sihdattu kaakaojauhe, vatkaa vielä hetki.

Sukellus tuntemattomaan

Valmistin kokkikouluun glitterisokeria.

Tällä viikolla sain tilaisuuden palata tilanteeseen, jossa en olekaan ollut kahteenkymmeneen vuoteen. Pyjama bileisiin.

Toki olin vain vieraileva tähti ja näin olen, oma pyjamani jäi kotiin ja palasin sinne itsekin nätisti kello kymmenen.

Tavallista sokeria ja karamelliväriä sekoitetaan.

Ystäväni tytär, maailman paras kilpikonnakelluntakaverini, täytti nimittäin yksitoista vuotta.

Paistetaan uunissa 180C noin 10min... (ei saa sulaa)

Minut oli tilattu hänen juhliinsa ohjelmanumeroksi. Paikalla oli siis neljä innokasta nuortanaista, valmiina leipomaan muffineja ja tietysti koristelemaan kaikkea mahdollista.

Ja minä opastin heitä.

Täytyy sanoa, että tytöt yllättivät minut innostuksellaan ja oli upea seurata, kuinka ortodoksiset koristelutekniikat heitettiin seinään ja tuomani pikkuleivät ja leivotut sateenkaarimuffinit saivat, mitä upeampia koristelutulkintoja pintaansa.

Olin varannut mielestäni vähän liikaakin koristeita, mutta onneksi olin!

Kuinka nopeasti, sen unohtaakaan, kuinka 11-vuotiaalle, liikaa glitteriä, sokeria tai koriste pursotusta, ovat täysin tuntemattomia käsitteitä.

Olisi pitänyt ehkä ensiksi soittaa äidille ja kysyä neuvoa.
Hän kun kidutti itseään vuosi toisensa jälkeen, pitäen minulle ja ystävilleni kokkikerhoa, nii-in silloin kaksikymmentä vuotta sitten.

...Ja glitterikoristesokeri on valmis.

Toisaalta en enää ihmettele, miksi äiti piti kokkikerhoa kylänkakaroille.
On jotenkin niin palkitsevaa olla hetkenajan oikeasti Super gourmet girl.

Leipomishetki, kun alkoi innokkaalla huudahduksilla: ”Osaatko oikeasti leipoa muffineita!”
”Millä tulit tänne?”

”Mitä?!? Osaatko ajaa autoa?!”

Ja tämän jälkeen kaikki, mitä tein oli vaan lisää wau-efektiä pikku neideille.

Ei, en voi kieltää, ettenkö nauttinut itsekin tästä hetkellisestä sankarinroolista.
Taidan perustaa lastenkokkikoulun, vain pönkittääkseni omaa egoani.

Niin ja sitten oli vielä syntymäpäiväkakku.

Toiveena oli uima-allas, jossa kellutaan kilpikonnakelluntaa ja rannalla soittaa One Direction-bändi. Huomaa kuvassa, lehdessä oleva one direction logo ja altaan laidalla oleva radio. Kukaan ei käskenyt heidän soittaa livenä?!? Pakko oli hiukan kiertää toivelistaa, sillä kokonaisen bändin tekemiseen, olisi vierähtänyt aikaa enemmän kuin tovi.  Svanskin mukaan taas kerran meni selittelyksi, nämä minun kokkaukset.


Lisää kuvia pyjamabile kokkikoulusta, voit katsella Golfittaren blogista Terveisiä hiekkalaatikolta: http://jajene.bpot.com/2013_09_01_archive.html

One Direction logo. 

Päivänsankari ja kelluva kilpikonna.

Radiossa soittaa one direction...

Pyyhe ja flip flopit.

Taiteilija työssään.

Tiedän mitä söin viimekesänä...

Tänään puhuin ystävieni kanssa skypessä, sillä suunnittelimme parin viikon päästä alkavaa yhteistä lomaa, täällä arabiassa. 
Heti puhelun jälkeen rupesin haikeana muistelemaan yhteistä kesämökkireissuamme, tänä kesänä.

Retken tarkoituksena oli rentoutua, juoruta ja nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta.

Yhteiskokkauksella tehty ruoka maistuu aina tuhat kertaa paremmalta, kuin yksin väkerretty. 
Pannulla kypsyivät ystäväni äidin pihalta kerätyt kesäkurpitsat ja kevätsipulit, chilimarinadissa maustettujen kanojen kanssa. 
Raikasta salaattia ja toisen ystäväni ostamat herkulliset vesimelonit, voiko kesäisempää enää olla?!

Svanskin kanssa matkustimme tänä kesänä puolestaan Prahaan. Hamstrasimme kulttuuria koko vuoden tarpeiksi ja nautimme hyvästä ruuasta. 
Tšekkiläinen keittiö muistuttaa paljon unkarilaista, jotten tuttuja klassikkoruokia oli listoilla paljon.

Svanski maisteli lukuisat eri Gulassit ja yhdessä vertailimme erilaisten mykyjen, rakennetta kokoa ja makua.

Valkohäntäpeuraan ja Mykyjä.

Prahassa mykyt ovat enemmän, joko leipämäisiä tai polenta-tyyppisiä, kun taas unkarissa enemmän pastamaisia möykkyjä. 
Tämä oli tieteellinen analyysimme asiasta.

Svanski hurmaantui paikallisesta tummasta oluesta, kun minä taas maistelin itselleni aivan uusia tuttavuuksia, tšekkiläisiä viinejä, lähinnä valkoviiniä ja roseeta.

Tähän ”elefantti” ravintolaan menimme syömään kahdesti, ruoka oli todella hyvää. 

Toisella kerralla jouduimme jopa odottamaan pöytää, viereisen ravintolan ollessa lähes tyhjillään. 
Emme siis olleet ainoat, jotka olivat löytäneet tämän pienen laadukkaan, mutta edullisen ravintolan.

Ravintola seisoa tönötti, siinä vanhan kaupungin vilkkaalla turistikadulla, vierivieressä muiden ravintoloiden kanssa. Mutta erottui edukseen muista, maukkaan ruuan ja erinomaisen palvelun vuoksi.

Alkuruokana soin Brie-juustoa, joka oli täytetty hieman chilisillä punasipuleilla ja sitten käytetty uunissa niin, että juusto oli juuri ja juuri sulavaa. Olisin voinut syödä toisenkin, mutta ehdin jo tilata pääruuan.

Ensimmäisellä kerralla söin pääruokana mehevää possupataa. Toisella kerralla alkuruuaksi oli tšekkiläistä makkaraa ja pääruuaksi leivitetty possu.

Paistettu brie, punasipulilla ja chilillä

Jälkiruuat yllättivät maultaan. 
Unkarissa olen joskus pettynyt saadessani herkullisen näköisen kakun, joka ei sitten maistukaan juuri miltään. 
En tiedä onko Tšekeissä tällaisia mauttomia kakkuja, mutta tällä reissulla törmäilin vain ihanan pähkinäisiin, hunajalla tai karamellilla maustettuihin kakkuihin.

Ainoa minkä tšekkiläinen jälkiruokakokki voisi heittää Vlatvaan, on se iän ikuinen ”avaruuskerma”. Tuota purkkikerma hirvitystä oli tohotettu, joka ikisen kakun kylkeen, mielestäni aivan suotta. Se ei tuonut minkäänlaista lisäarvoa, ei annoksen makuun, eikä ulkonäköön.

Italialaisenravintolan espresso... ei lisättävää

  

Keskieurooppalainen ihanuus, mikä piristää kummasti koleaakin lomapäivää, on kuumaviini, katuterassilla, kaupungin kuhinaa viltin alta katsellessa.

Lomaan kuuluu, loputon määrä jäätelöä!

Yhtenä päivänä oli pakko vaihtaa mukavat ravintolantuolit, kiireiseen katukeittiöön.

Pari makkaraakin eksyi annokseen.

Olimme jo usean päivän ajan kulkeneet vartaassa kypsyvien possujen ohi. 

Niistä tuli niin ihana savukinkun tuoksu, että se sai veden herahtamaan kielelle, joka kerta, kun ohitimme ne.

Ei muuta kuin täyteen jonoon odottamaan, koska lihanleikkaaja sipaisee meidän palat possusta.

Arabiassa elettyjen parinvuoden jälkeen, kadulla syöty ihana tirisevän kuuma savukinkku, on vain niin syntisen hyvää.

Paikallisia Pretzeleitä.

Aivan hotellimme kulmantakana, oli ihana pikku ravintola, jossa usein söimme iltapalaa. 

Ravintola tarjosi maukkaita juustolautasia ja makkaralautasia viinin ja oluen kanssa.

Istuimme aina ulos laitetuissa pöydissä ja seurasimme vieressä menevän kadun ja kivenheitonpäässä, olevan torin iltavilinää. 

Idyllistä ja maukasta, voiko sitä muuta toivoa?

Koko kesä on mennyt nautiskellessa, niin ruuasta, kuin seurastakin. 

Tein itse paljon ruokaa ja söin myös toisten tekemiä herkkuja, kuten tästä postauksesta huomaa.

Keräsin ideoita ja haasteita omaan keittiööni.

Nyt lomalta palattuani oikein odotan omassa keittiössä vietettyjä tunteja.

Juustolautasen odottelua...

Tänään valmistuu halloum-salaatti ja viikonloppu on kakku suunnittelua täynnä!

Kakku kurssi edelleen antaa odottaa itseään, mutta kuka tässä kurssia kaipaa, kun intoa riittää ja vieraitakin on kohta tulossa. 

Lupasin tänä vuonna valmistaa ystävilleni enemmän ruokaa kotona, joten ei muuta kuin kebab-eläin jahtiin!

Kapteeninpojan kakku!

Juhlatarjoilut, takana voileipäkakku,
Bostonpulla ja vr:npaitakakku.

Menin tänään ilmoittautumaan kakkukurssin kolmannelle luokalle. Mutta sainkin kuulla, että kursin alkamista, oli siirretty osanottajapulan vuoksi.

En voi käsittää, että en yksinäni ole tarpeeksi päteväsyy kursin aloittamiseen, mutta taiteellisia neroja on ennenkin syrjitty.

Koska en voi tällä viikolla ilahduttaa blogissani uudella kakulla, niinpä päätin palata ajassa hetken taaksepäin. Ihanaan kesään.

Vr:n paita.

Viimekesänä veljenpoikani saavutti elämässään hienon etapin ja valmistui junan kapteeniksi. 

Ei, en seonnut sanoissani. Ei, hän ei ole, junankuljettaja vaan kapteeni. Meidän perheessä vähättely, ei ole koskaan ollut, arvossapidetty hyve.

Kapteenin asennetta on veljenpoika pullollaan ja koko suku oli ylpeä suuresta saavutuksesta. Kyllä Merikapteeni isänikin olisi ollut pojanpojastaan ylpeä.

No ylpeitä oltiin ja ihasteltiin ja huokailtiin helpotuksesta ja sitten päätettiin pystyttää valmistumisen kunniaksi oikein juhlat. Ja kuinkas muutenkaan, minä olin vastuussa ruokapuolesta. Suolaiseksi palaksi valittiin maksamakkaralla täytetty voileipäkakku ja makeaksi herkuksi teimme kakun, joka kuvasi vr:n työpaitaa.

Kakkutaiteilijan tuskallinen luomistyö.

Molemmat kakut onnistuivat oikein hyvin ja olin työhöni todella tyytyväinen, ennen kuin äitini porhalsi paikalle ja julisti kakun olevan aivan liian pieni ja näin ollen koko kestitys, oli hyvin kyseenalaisella pohjalla!

Kiristin hammastani ja karjuin hiukan!  

Kaivoin kuitenkin jämäkakunpohjat esille, jotka olivat jääneet yli paitakakusta. Yritin kasata niistä kakun, mutta työ oli haasteellinen, sillä jämäpohjien muodot olivat moninaiset.

Sain aikaan pyöreänkakun, jonka päällä oli puolikuun muotoinen pala.

Ruotsalainen kypärä.

Olen aika hyvä tarinoimaan, mutta nyt en millään keksinyt, miten olisin sitonut puolikuun junan kuljetukseen. Joten päätin, että kakusta oli tultava jotakin muuta, kuin kuu.

Pitkän työstämisen ja yksinään höpöttelyn jälkeen syntyi ”ruotsalainen kypärä”

Nyt kun veljenpojalla on ammatti, ei hänen tarvitse lähteä ruotsiin töitä etsimään. Tämä valmistuminen ikään kuin vapautti hänet, uhkaavalta ruotsittumiselta. Ja sen kunniaksi kukka-kakku ruotsinväreissä!

Veljenpoika kyllä yritti väittää, että ei hän ollut koskaan harkinnutkaan ruotsiin muuttoa! Mutta käskin hänen olla hiljaa ja kompata tai jäisi kakut syömättä.

Selitys hyväksyttiin, kakku oli hyvää ja kaikki sujui sutjakkaasti. Ainakin näin ruokaperspektiivistä katsottuna.

Possukakku

Veljenpoikani pojat, eivät valmistujaisiin päässeet, mutta tokikaan en voinut jättää näitä ihania sydämen murskaajia, ilman kesäistä kakkujuhlaa.

Yhtenä kesäiltapäivänä pojat saapuivat äitini luo syömään ja silloin valmistin heille jälkiruuaksi possukakun.

Nuorimmaisen reaktio kakkuun oli liikuttava. Pienen pojan silmät suurenivat hänen nähdessään vaaleanpunaisen possukakun, sitten suusta pääsi hilpeä naurahdus, jonka jälkeen pienet pyöreät sormet jo syyhysivät kohti kakkua.

Kakku syötiin naureskellen pienten sormien tahmaantuessa täytteestä.

Possukakku, juuri ennen sen tuhoa!

Siinä kesäisellä grillipatiolla istuessani ja samalla avustaessani pientä kummipoikaani kakun syönnissä, tajusin, että kakkuja on hauska tehdä, mutta vielä hauskempaa ja palkitsevampaa on tehdä kakku jollekin, ja sitten syödä se yhdessä.